Etusivu » Ajankohtaista

Ajankohtaista

Lapua-ketjut saavutti ennätysliikevaihdon koronavuodesta huolimatta



Lapua-ketjut saavutti ennätysliikevaihdon koronavuodesta huolimatta

Kuvassa Tomi Ulvila, Tuomas Luoma ja Jarno Ala-Fossi tarkastelevat uusimman Mazak CNC -sorvin monipuolisia ominaisuuksia ketjun ja kolan osien valmistukseen. Uudet laite- ja järjestelmähankinnat ovat hyvin tukeneet toimintaa kasvaneen kysynnän myötä.

 

 

MEDIATIEDOTE 18.1.2021

 

Lapua-ketjut Oy ylsi vuonna 2020 ensimmäistä kertaa yli 8 miljoonan euron liikevaihtoon. Kasvua edellisvuoteen verrattuna kertyi siis yli 8 %.

Koronan vaikutukset ketjumarkkinoilla olivat ennakoitua pienempiä.

 

– Kevään pientä notkahdusta lukuun ottamatta markkinat toimivat aktiivisesti. Laitevalmistajat olivat hieman varovaisia, mutta loppukäyttäjien tarpeet pysyivät ennallaan. Esimerkiksi isoin asiakasryhmämme puuteollisuus toimii edelleen hyvällä tasolla. Elintärkeät raaka-aineiden toimitukset onnistuivat myös lähes häiriöittä sekä kotimaasta että muualta Euroopasta, Lapua-ketjujen toimitusjohtaja Tuomas Luoma toteaa.

 

Käyttövarmuus puree vientimarkkinoilla

 

Lapua-ketjut on tavoitellut pitkäjännitteisesti kasvua ennen kaikkea viennistä. Tavoitteeseen on päästy lisäämällä myynnin ja markkinoinnin resursseja.

Tärkeimmät vientimaat ovat naapurimaat Ruotsi, Venäjä, Viro ja Norja. Ruotsin markkinoilla yrityksen liikevaihto kasvoi edellisvuodesta yli 35 %, mikä tarkoittaa jo noin 1,25 M euron myyntiä länsinaapuriin. Lisäksi vientiä on vuosittain muihin Euroopan maihin ja kaukomaihin ympäri maailman. Suoran viennin osuus on kasvussa. Vuonna 2020 sen osuus oli jo noin 37% liikevaihdosta. Suora ja välillinen vientikauppa yhteen laskettuna lähes puolet Lapua-ketjujen tuotteista päätyy Suomen ulkopuolelle.

 

Myynti- ja markkinointipäällikkö Topi Pienimäki toteaa, että kotimaan asiakkuudet ovat silti edelleen yrityksen tärkein kivijalka.

– Laitostensa tuottavuuteen tähtäävät asiakkaat arvostavat tuotteidemme laatua ja käyttövarmuutta sekä niiden pitkän elinkaaren tuomia säästöjä. Toki laatu ja edullinen elinkaarikustannus ovat valtteja myös vientimaissa; Suomalaisen laatutuotteen hankintahintahan on helposti ulkomaisia kilpailijoita korkeampi.

– Osa Lapua-ketjujen palvelua ja tuotekehitystä on asiakkaalle tarjottava tekninen tuki. Näin saamme valittua aina kuljetinkohtaisesti oikeat tuotteet ja ratkaisut, Topi Pienimäki sanoo.

 

Perinteisten, omalla tehtaalla valmistettavien kuljetinketjujen lisäksi Lapua-ketjut on kasvattanut myös välitysliiketoimintaa. Näin Lapua-ketjut pystyy tarjoamaan asiakkailleen mahdollisimman laajan valikoiman teollisuuden ketjutuotteita. Lapua-ketjut ja sitä täydentävä Ketjumaailma muodostavat kokonaisvaltaisen ketjutalon, joita vastaavia ei Suomesta löydy. Heinäkuussa 2020 Ketjumaailman vetovastuun otti Ari Mäkinen.

 

Investointeja tulevaisuuteen

 

Lapua-ketjut on tehostanut jatkuvasti tuotannon läpimenoaikaa ja uudistanut konekantaansa. Yhtiö käytti pelkästään laite -ja käyttöjärjestelmien uudistuksiin vuosina 2019–2020 noin 700 000 euroa. Merkittävä osa investoinneista kohdistui digitalisaation kehittämiseen.

Reilun vuoden käytössä ollut uusi tuotannonohjausjärjestelmä on tuonut selkeyttä tuotannon kuormitukseen. Asiakkaille tämä merkitsee lyhentyneitä toimitusaikoja, toimitusvarmuutta ja joustavuutta.

 

Vaikka tulevaisuutta on maailmantilanteen vuoksi haasteellista ennustaa, Lapualla halutaan panostaa toiminnan kasvattamiseen ja sitä tukeviin investointeihin. Perheyhtiön strategiassa tuleville vuosille haetaan hillittyä kasvua. Keskipitkän aikavälin suunnitelmissa on lisää kone- ja laitehankintoja. Edessä ovat myös tuotantotilojen laajennukset, mikäli kasvuvauhti jatkuu ja maailmanmarkkinat kehittyvät otolliseen suuntaan.

 


Takaisin uutisiin

Valitse kestävin

KYSYTTÄVÄÄ KETJUISTA?

Soita +358 (0)6 435 1200