Etusivu » Ajankohtaista

Ajankohtaista

Lapua-ketjuilla kaikkien aikojen paras vuosi 



Lehdistötiedote 9.5.2019

 

Pohjoismaiden johtava kuljetinketjujen valmistaja Lapua-ketjut Oy on tehnyt vuonna 2018 kaikkien aikojen parhaan tuloksensa. Reilu seitsemänkymmentä vuotta toimineen yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 7,96 miljoonaa euroa.

– Liikevaihtomme on kasvanut joka vuosi vuodesta 2009 lähtien, lukuun ottamatta vuotta 2017. Vuoden 2018 liikevaihto oli siis jälleen kaikkien aikojen ennätys. Vaikka taloussuhdanteet ovat yleisesti tasoittuneet ja ehkä jo osittain kääntyneet laskuun, on tälle vuodelle tavoitteena ylittää ensimmäistä kertaa 8 miljoonaa euroa, kertoo Lapua-ketjujen toimitusjohtaja Tuomas Luoma.

Tulos viime vuodelta oli 376 000 euroa ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja, 364 000 euroa ennen veroja ja lopullinen tulos oli 308 000 euroa.

Luoman mukaan parannettavaa yrityksen tuloksessa on vielä paljon. Kahdeksan miljoonan liikevaihdolla tulos voisi hänen mukaansa hyvinkin olla kaksinkertainen olematta mitenkään poikkeuksellisen korkea. Tärkeimpänä tekijänä Luoma mainitsee saavutetun tuloskehityksen.

– Olimme ennakkoon asettaneet tämän tason tavoitteeksi, joka perustui näkemyksiimme kehitystoimien vaikuttavuudesta ja suhdanteiden kehittymisestä. Ne pitivät paikkansa, ja siihen olemme äärettömän tyytyväisiä. Päättyneeltä vuodelta maksettiin myös historian isoimmat henkilöstöpalkkiot, josta olemme erityisen ylpeitä.

Kuluvalta vuodelta odotamme tuloksen kehittymistä paremmaksi, vaikka suhdannenäkymät ovatkin heikenneet alkuvuoden aikana, Luoma toteaa.

 

Osaavista metallityöntekijöistä pulaa

Lapuan Patruunatehtaalta sotakorvaustuotannosta alkanut toiminta on hioutunut vuosien saatossa huippumodernin ketjuteknologian tyyssijaksi. Kasvu on osaltaan syönyt hieman yrityksen kannattavuutta, mutta kehitettävää on ollut paljon etenkin toimintatavoissa, sillä vanhat toimintatavat eivät enää riitä liikevaihdon kaksinkertaistuessa.

– Investointien lisäksi olemme kiinnittäneet huomioita arjen toimintatapojen parantamiseen. Sellaisiin pieniin parannuksiin, jotka eivät varsinaisesti maksa mitään, mutta joilla on käänteen tekevä vaikutus ihmisten toimintaan. Esimerkiksi koneiden asetusten vaihtoaikoja on pyritty lyhentämään, lisäämään työn sisällä tapahtuvaa laaduntarkkailua ja hyödyntämään aktiivisemmin jokaisen työntekijän tekemiä havaintoja ja kehitysideoita omasta työstään, Luoma selventää.

Lapua-ketjujen henkilöstön määrä on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut, määrän ollessa nyt noin 65 henkilöä. Työntekijät edustavat 5 eri kansallisuutta. Suomen lisäksi työntekijöitä on Virosta, Venäjältä, Ukrainasta ja Ruotsista.

Tuomas Luoman mukaan osaavan henkilöstön saaminen on ollut pääsääntöisesti vaikeaa, joskin viime syksyn ja talven aikana yritys onnistui löytämään useampia uusia metallialan osaajia palvelukseensa.

 

Maltillisia mutta välttämättömiä investointeja

Toimintatapojen kehittämisen lisäksi Lapua-ketjuilla on jatkettu investointien tekemistä tuotannon ja muun toiminnan tehostamiseksi. Isoin hanke on tällä hetkellä yhtiön toiminnanohjausjärjestelmän uusinta, jolla digitalisoidaan toimintaa tarjousten tekemisestä valmistukseen ja taloushallintoon. Hanke on alkanut viime vuoden lopulla ja tulee jatkumaan ensi syksyyn asti.

Tietojärjestelmäuudistuksen lisäksi on investoitu uuteen monitoimisorviin, jolla parannetaan erityisesti ketjujen erikoisosien valmistusta. Toisena mittavana tuotantouudistuksena on tehtaan layoutin eli koneiden sijoittelun muuttaminen sivulevyvalmistuksen osalta.

– Sivulevyvalmistuksen neljä isoa puristinta siirretään kokonaan toiseen kohtaan tuotantotilassa, mikä on aiheuttanut mittavat väliaikaisjärjestelyt muutoksen toteuttamisen ajaksi, Luoma selventää.

Myös varastotasoja on pyritty ohjaamaan järjestelmällisemmin ja nostamaan etenkin osien varastomäärää, jotta kesän kiireaikana toimitusvarmuus paranisi. Tämä on tuonut paremman palvelukyvyn lisäksi myös kaivattua tasoitusta työmääriin. Nyt voidaan talven aikana tehdä iso osa kesän töistä.

Luoman mukaan Lapua-ketjujen tulevaisuuden näkymät ovat hyvät, vaikka yleinen talouden hiipuminen hieman mietityttää.

– Ketjunvalmistus elää vahvasti metsäteollisuuden maailman laajuisten suhdanteiden mukaan, jotka yleensä ajoittuvat hieman poikkeavasti talouden muihin suhdanteisiin tai metalliteollisuuteen nähden. Isoa lamaa ei ole näköpiirissä. Brexit ja USA:n terästullikysymykset luovat selvää epävarmuutta.


Takaisin uutisiin

Valitse kestävin

KYSYTTÄVÄÄ KETJUISTA?

Soita +358 (0)6 435 1200